Marko

Jouni

Sari

Sari on ollut thainyrkkeilyn parissa vuodesta 2013 lähtien ja ehtinyt vuosien varrella myös otella useamman vuoden SM-tasolla. Vuonna 2020 hän suoritti kamppailulajien VOK2 koulutuksen.

Nykyään Sari valmentaa junioreita ja tuuraa tarpeen mukaan muissakin ryhmissä. Valmentamisessa hänelle tärkeää on hyvä tekemisen meininki, kannustava ilmapiiri ja se, että jokainen pääsee kehittymään omista lähtökohdistaan.

Kasperi

Jenni

Matti

Olli

Olli on aloittanut thainyrkkeilyn vuonna 2016 ja treenannut siitä saakka aktiivisesti ja nykyään harjoittelee jatkoryhmässä.

Vuonna 2025 Olli aloitti valmentamisen kuntothaissa. Valmennuksessa keskitytään lihastreenien kautta iloiseen ja jokaiselle itsensä haastavaan harjoitukseen.

Olli hoitaa myös seuran kotisivujen ja Suomisportin ylläpidon.

Eetu